V I D Á L
Vidál on haminalaislähtöinen sellon, kitaran ja laulun harmoniasta muodostuva trio luomaan juhlatilaisuuteesi arvokkaan tunnelman uniikeilla sovituksillaan. Trion monipuolinen osaaminen, kuten looperin ja rytmisoittimien hyödyntäminen, mahdollistaa sekä hyvin tunnelmallisen, että myös rytmikkään ja tanssittavan ohjelmiston esittämisen.
Lisää materiaalia sekä keikkavideoita löydät Instagram- ja Facebook-sivuiltamme!
Juuli Leppämäki, laulu Maria Urpalainen, sello Totti Pakkanen, kitara, looper, laulu
Kokoonpanomme laajenee toiveiden mukaisesti myös bändiksi, jolloin rytmiä on luomassa trion lisäksi rumpali. Kurkkaa alta bändin videonäyte!
Kattava ohjelmistomme rakentuu aina perinteisemmästä tanssimusiikista nykypäivän pop- ja r&b-hitteihin. Ohjelmistoon liittyvät toiveet otetaan ilomielin huomioon aina keikkakohtaisesti!
Otamme vastaan erittäin mielellään myös koko juhlapäivän kattavia tarjouspyyntöjä. Hääkeikoilla ohjelmistoamme on esimerkiksi esitetty vihkitilaisuudesta illan juhlaan saakka.
Mikäli kaipaat tilaisuuteesi livemusiikin lisäksi loppuillaksi DJn, on mahdollista buukata meidän kautta myös laadukkaita DJ-palveluita.


