top of page
HÄÄMARSSIT

Tämä on se hetki, kun jännittynyt ja odottava tunnelma laukeaa ja saa herkimpien häävieraiden silmät kostumaan. Kirkossa kajahtaa häämarssiksi kutsuttu alkumusiikki, jonka aikana hääpari kävelee alttarille.

 

Vihkitilaisuuden päätteeksi soitetaan lähtömarssi, joka on juhlavaa sisääntulomarssia kevyempi ja iloisempi. Sen aikana hääpari poistuu kirkosta.

 

Häämarssit ovat useimmiten tuttuja urkuteoksia, mutta niiden sijasta on mahdollista soittaa myös muita sopivia sävelmiä. Koska vihkiminen tapahtuu kirkossa, on musiikin kuitenkin oltava jumalanpalvelukseen sopivaa. Suosittelemme perinteisiä häämarsseja juuri niiden tunnettavuuden vuoksi. On hyvä muistaa, että perinteet ovat tärkeitä tunnelmanluojia myös eri sukupolviin kuuluville häävieraille.

 

 ​​

​Valintaasi helpottamaan olemme äänittäneet näytteitä suosituimmista häämarsseista, sillä niitä ei juurikaan löydä googlaamalla. 

 

Näiden äänitteiden tallentaminen, kopioiminen ja niiden käyttäminen muualla kuin tällä sivustolla on kiellettyä. Näytteet ovat äänitetty vain tämän sivuston käyttöön.
 

Luvat äänitteiden julkaisemiseen on haettu Teostolta tai suoraan teoksen säveltäjältä.

KUUNTELE

Pääset kuuntelemaan hyvälaatuisia häämarssinäytteitä helposti tällä sivustolla. Näytteitä häämarsseista on yhteensä 28kpl ja ne ovat kestoiltaan 30-60 sekunnin mittaisia. Maksamalla saat heti käyttöösi salasanan, jonka voit syöttää häämarssinäytesivulle.

 

Salasana ja ohjeet tulevat näkyville sivustolla olevaan chattiin. Näytteitä ei tarvitse, eikä niitä voi erikseen ladata, vaan voit kuunnella niitä vaivattomasti sivulla olevan soittimen avulla.
 

Salasana on henkilökohtainen ja voit kuunnella näytteitä rajattomasti millä laitteella tahansa. Mikäli maksu epäonnistuu, tai unohdat salasanan, ota yhteyttä chatin tai sähköpostin kautta.

UUTTA!  "Kuuntele häämarsseja" -sivulla katsottavissa myös Häämarssi Live Stream konsertti toukokuulta 2020

  • Kuuntele häämarsseja

    3,50€
     
bottom of page